Pikku tuoli

Tämä pikkuinen yli neljäkymmentävuotias puutuoli on palvellut kodissamme jo monta vuotta milloin missäkin tehtävässä, mutta viimeiset kymmenen vuotta se on lojunut unohdettuna vanhan navetan nurkissa. Mies on väkertänyt sen pikkupoikana koulussa. Jokaiseen kesälomaani on aina kuulunut pienempi tai isompi maalausurakka ja nyt tämä tuoli saa uuden päällisen puolihimmeästä Empirestä. Värinä on Sadolinin Vaniljakastike Valkoinen maailma- värikartasta. Tuoli oli maalattu vuosien mittaan punaisella, tummanvihreällä, sinisellä ja valkoisella. Vaikka "vanhan" näköiset kalusteet ovatkin nyt kovasti muodikkaita, halusin tälle puhtaan maalipinnan. Tuoli itse on jo niin kulunut ja kuhmuilla, ettei iästä voi erehtyä. Kaunis kuin mikä! Tästä eteenpäin yletyn keittiön hyllyjen yläriveillekin. Maalausurakka jatkuu. Uuden pinnan saa myös laatikollinen pikkupöytä, sekin menneiltä vuosilta, ulkoeteinen ja pikkuveskin ovi. Niistä sitten jatkossa.

Ostin maalin alunperin jo muutama vuosi sitten. Sävy oli juuri oikea säilykepurkkien tuunaamiseen. Hioin terävät reunat ja pinnan hiekkapaperilla ja pensselöin maalin pintaan. Näillä tölkeillä on monta käyttöä (puikot, kynät, puiset keittiövälineet), ne ovat klassisen kauniita ja miellyttävät silmää, jotenkin niin suloista shaker-tyyliä... Ja ekologista kierrätystä parhaimmillaan.

Kotimme on miehen lapsuudenkoti ja vanhan navetan vintin kätköistä on aina löytynyt monia muistoja aikaisempien sukupolvien ajoilta. Nämä Arabian vanhat kannut ja lautaset ovat anopin aikanaan hankkimia, käytöstä poistettuja ja vintille säilöttyjä. Nuorempana sitä ei vaan aina ymmärtänyt, millaisia aarteita ne saattavat olla. Jout(u)ivat nimittäin lasten astioiksi. Ihme kyllä, jostakin käsittämättömästä tuurista ne ovat kestäneet omien tyttärieni kovakouraiset hiekkalaatikkoleikit (!), vaikkakin muutamat sarjan kahvikupit ovat aikojen saatossa rikkoutuneet ja kadonneet.. Nykypäällä ei tulisi mieleenkään antaa tällaisia aarteita lasten käsiin.