Loma Roomassa, villasukka kotona

Olipas vierähtänyt aikaa viimeisestä postauksesta. Melkein kolme kuukautta. Jotain pientä on kyllä valmistunut, mutta aika nihkeää on neulemaailmassa ollut. No, ei aina jaksa eikä ole vetoa. Pieniä ja isoja murheita on ollut, mutta eteenpäin mennään. Ihania asioita: loma jatkuu vielä kolme viikkoa, takana viikko ikuisessa kaupungissa, monta neuletyötä puikoilla, kaksoishäät tulossa perhepiirissä, kummityttö valmistuu taiteen maisteriksi, aikaiset ja kiireettömät kesäaamut kahvikupin ja lehden seurassa, marjanpoimintareissut edessä, Epun oravajahdin seuraaminen, ei aikatauluja eikä kokouksia.... Pienistä asioista on ilo revittävä!
Rooma oli meluisa, kuuma, ihmistäyteinen, herkullinen, elämys, historiallinen. Nuorempi mies ja suloinen tyttöystävänsä olivat mukana. Olen tosi ylpeä itsestäni ja näistä nuorista. Niin maalaisjuntti kuin olenkin jo ensimmäisenä iltana kävelimme Piazza Navonalta Rooman (yhdestä) parhaasta pizzeriasta Da Baffettosta majapaikkaamme läpi öisen Rooman kuin siellä ikänsä asuneet. Hyvä kartta vain mukana ja tuntui turvallisemmalta kuin Helsinki. Ei yhtään örveltäjää eikä yhtään humalaista:)

Villa Borghese toi kaivattua viileyttä Rooman kaupungin helteeseen. Yksi kauneimmista paikoista oli Tempio di Esculapio puiston keskellä veden saartamana.

Totesimme, että Pietarinkirkkoon ei kannata tulla keskipäivällä, kun kaikki muutkin (tuhannet) turistit ovat siellä. Emme jääneet jonottamaan puolen kilometrin jonoon, vaan tulimme uudestaan seuraavana aamuna kahdeksalta auringon ollessa vielä matalalla ja ihanaa: vain muutamia kymmeniä aamuvirkkuja liikkeellä. Kiipesimme vaivatta kupoliin rapiat viisisataa porrasta ja saimme ihailla aamuun heräävää Rooman kaupunkia ilman tungosta. Kirkko itsessään oli jotakin ihmeellisen kaunista, ei sitä voi sanoin kuvata.

Yövyimme erään roomalaisen pariskunnan asunnossa ja majapaikkamme sijaitsi lähellä Piazza del Popoloa. Iltaisin oli mukava istahtaa hetkeksi faarao Ramseksen obeliskin juurelle vettäsyöksevien leijonien vierelle.

Viimeisenä iltana opimme, että lungo tarkoittaa rantatietä ja tevere Tiber-jokea. Navonalta tullessa kämppäämme matka lyheni melkoisesti, kun uskalsimme kävellä tätä rantakaistaa pitkin. Harmi kun sitä ei tajunnut aikaisemmin. Ranta on mukava reitti pensaiden ja puiden suojassa ja sitä paitsi paljon miellyttävämpi auringon paistaessa kuumimmillaan. Kolmantena päivänä metro alkoi tuntua erityisen hyvältä liikkumisvälineeltä ja sitä käytimmekin melkein mennen ja tullen. Linjoja on tosin vain kaksi, mutta niilläkin pääsee jo monien nähtävyyksien lähelle.

Puikoilla on tällä kertaa Paraphernalia, ensimmäinen sukka valmistumassa. Todella kaunis malli, kiitos vain kovasti Tainalle. Lankana tällä kertaa jälleen yksi suosikkilangoistani eli Sandnesin Lanett vaaleansinisenä. Puikot kokoa 2, ehkä olisivat voineet olla piirun verran paksummat, mutta menettelee se näinkin. Tulevat todennäköisesti tyttärelle yösukiksi.


Rakkaalle kuoroystävälleni ja metsänhoitajalle, Sirkka-altolle ovat valmistuneet nämä Embossed Leaves -pitsisukat (vielä pingottamattomat) kiitoksena siitä, että hän vietti yhden illan kanssamme metsässä merkaten runsaat kaksikymmentä rauduskoivua, joista tulee oman kotitiemme koivukuja. Opin sen, että nuoren rauduskoivun erottaa hieskoivusta rungon pienten valkeahkojen nystyröiden perusteella. Ja sen, että rauduskoivu eli riippakoivu on paljon harvalukuisempi kuin hieskoivu. Ja vielä viisastuin siitäkin,että hirvet syövät erityisen mielellään juuri nuoren rauduskoivun latvat... Käytin Colinetten Jitterbugia, vaikka se onkin melkoisen pehmeää sukkalangaksi ja vaikka vannoin, etten tee siitä sukkia:) Väri oli kuitenkin niin upea, alemmassa kuvassa lähimpänä todellista sävyä, juuri sopivan vihreää metsäihmiselle..eikö vain?

Malli: Embossed Leaves Socks Nancy Bushin kirjasta Favorite Socks
Lanka: Colinette Jitterbug (väri Moss)
Puikot: Bambu 2,5 mm
Koko: naisten 38-39
Menekki: 105 g (1 vyyhti riitti juuri ja juuri)