Seitsemän veljeksen hävitys

Loman loppusuoralla sain karmean lankojenjärjestelyherätysvimman ja kauhukseni huomasin, että seiskaveikkaa on vuosien varrella kertynyt nurkkiin monta kilometriä. Koska kesä on ollut vuosisadan vetisin ja kylmin rupesin jo hyvissä ajoin heinäkuun puolella kaipailemaan isoa peittoa, johon voisin kääriytyä pitkinä ja koleina syysiltoina...mmm.... No kaksi perhosta yhdellä iskulla: seitsemät veljekset pois kiusaamasta ja hyotykäyttöön villapeiton muodossa. Ei niitä oikein muuhunkaan voi käyttää, miksikähän ne ei oikein iske minuun sukkalankoina...? tai minään muunakaan...Voi sanoa, että yksi minun inhokkilangoista, juu. Mutta ei niitä voi kaappinkaan jättää, omatunto ja ekoilijan luonne ei oikein anna periksi:

Tässä kuitenkin jo nippu valmiita neliöitä. Malli on vanha kunnon kulmasta kulmaan aina oikein neulottu. Neliön koko on 18 x 18 cm ja värejä neljä: vaaleanpunainen, fuksia, tummanpunainen ja lila. Lisäksi vielä yhdistelmät (jotta harmaat, siniset ja vaaleanruskeatkin saisin loppumaan) lila-sininen, tummanpunainen-vaaleanruskea ja fuksia-harmaa. Värit ovat mitä ovat, eli juuri niitä, joita sattuu kaapissa olemaan. Kyllä seiskaveikka on kaikesta huolimatta kuitenkin joutuisa neuloa ja toimii peittona mukavasti. Lankojen laadussa on kyllä selvästi eroja eri vuosikymmenillä ja eri värien osalta. Tumma punainen on tosi pehmeä, harmaa hieman sementtiä ja muut siltä väliltä. Mutta, ihan näpsäkkä neuletyö radion kuuntelun ja tv:n katselun oheistoimintana.
On tässä kyllä muutakin neulottu eli sukkia (:)). Yhdet monkeypitsi-ihanuudet meni Kalajoelle juuri viisikymppisiään viettävän Lean yösukiksi, kuva jäi ottamatta. Jostain syystä omat sukkani ovat aina joko hukassa (= Epun piilottamia/repimiä) tai vaihtoehtoisesti joutuneet tyttärien kaappaamiksi, joten neuloinpa taas itselleni uudet tulevat katoavat sukkikset. Langan olen hankkinut Kaubamajasta vieraillessani keväällä täällä.

Malli: Varsi ja päällisosa 3 o, 1 n, ranskalainen kantapää
Koko: Naisten 39
Lanka: Italialainen Happy wool , väri 3206, 60 % villaa, 40 % dralonia.
Puikot: 2,5 bambut
Muuta: Lanka tuntuu tosi mukavalta ja pehmeältä,
väriyhdistelmä kaunis sinisten, ruskeiden ja valkean yhdistelmä.
Hinta oli kolmannes Suomen hinnoista...tätä olisi voinut ostaa enemmänkin.

"Miten niin mun paikka on muka matolla? Kuraset tassutko? Täähän on pestävä sohva ja tyyny on sitäpaitsi valkonen, niinkun mieki. Karvojako?!? Kuule äiti, onhan sulla se imuhärveli.. eikä näin pienestä hauvasta sitä paitsi voi edes lähteä monta karvaa..."

Eppu aavalla joella

Laitetaanpa tähän parsonipuikkoblogiin muutama otos vahtimestarin tämän kesän huvista. Eppu ei ole aikaisemmin ollut lainkaan kiinnostunut vedestä, pikemminkin väistänyt sitä mahdollisimman kaukaa. Nyt kun ikää on tullut jo kokonaista kaksi vuotta, niin se on huomannut, kuinka mukava on käydä kastelemassa itsensä tai noutaa muutama keppi ja ravata sitten multainen mäki ylös pihalle ja sieltä taas aina auki olevan ulko-oven kautta olohuoneen valkoiselle sohvalle. Ja sitten päinvastaisessa järjestyksessä kaikki uudestaan... Joko saa mennä?

Tää on sitä koirauintia! Keppi hampaissa ja häntä pystyssä.

Kuole keppi!

Kesä on ainaisten sateiden vuoksi ollut pari viikkoa myöhässä ja niinpä ihanaiset jalopionit ilahduttivat meitä vasta nyt . Mutta kyllä niitä kannattaa aina odottaa vähän pidemmänkin aikaa. Ikää näillä pioneilla on jo runsas neljäkymmentä vuotta, anopin istuttamat joskus kaukaisella kuusikymmentäluvulla.

Ompeluinto on vielä kuumimmillaan. Jossakin blogissa näin kauniin pellavaisen tyynyn ja muistin oman kaapin nurkassa lojuvan vastaavan kankaan. Nipsasin vanhasta tyynystä puolet pois ja ompelin siihen tällaisen päällisen blogisiskon mallin mukaan. Lasten vanha rottinkituoli sai siitä juuri sopivan pehmusteen.


Ja lisää vanhojen jo melkein hylättyjen kangasrippeiden uusia olomuotoja sisustustyynyinä. Ylimpänä entisen pöytäliinan jämät, keskellä kirpparilta eurolla ostetun puuvillakankaan uusi elämä ja alla verhoruutukangasta ja pellavaa yhdistettynä. Mikään ei voita näiden peruskankaiden mukavaa karheutta ja maanläheisyyttä...

Päivän paras hetki

Tänä aamuna vain nautiskellaan ja annetaan ajatusten vaellella jonkin taivaalta nousevan keltaisen möllykän (aurinko, voiko se olla se?) valossa. Kahvikuppi ja syntisen ihana mansikkatorttu, ei kiirettä minnekään, sanomalehti ja lämpimät portaat...
Eppukin makailee auringossa omalla mielipaikallaan eteisen lattialla, vielä hieman unisena näin aamuvarhaisella. Nämä blogin aika- ja kelloasetukset on kyllä mulla sekaisin, näyttää eilistä päivää ja puolta yötä...

Sininen hetki

Olen ollut ahkera. Nyt kun lomaa on enää pari viikkoa jäljellä, alkaa hillitön kunnostus ja kaiken mahdollisen maallisen parantelu. Verhoja ommellaan, maalipensseliä vedetään sinne ja tänne, etsitään paikkoja kaapissa lojuville kynttilälyhdyille... jokainen nurkka käydään läpi: mitä siihen voisi laittaa, mitä siitä puuttuu...Uskon, että ihminen luovuus tulee esiin, kunhan ensin on toivuttu vuoden mittaisesta palkkatyön rasituksesta. Muutama viikko ihan muuta kuin työasioita ja aivoissa tulee tilaa jollekin muulle. Olen selvästi kypsytellyt ideoita ensimmäiset lomaviikot ja nyt tulee kiire toteuttaa edes osa niistä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vanhat esineet ja tavarat alkavat viehättää. Ja erityisesti ne, jotka ovat jo vuosia olleet juuri tässä talossa. On jotenkin niin koskettavaa ajatella, että rakas edesmennyt anoppini on silitellyt juuri tämän pöydän pintaa tai istunut tässä keinutuolissa. Ehkä siinä on jotakin jatkuvuuden tunnetta, sukupolvien toisiinsa liittymistä rakkaiden esineiden kautta.

Keinutuoli on kuulunut taloon aina. Alunperin anoppini maalasi sen mustaksi ja teki siihen mukavat päälliset Marimekon kankaista. Itse maalasin sen parikymmentä vuotta sitten vitivalkoiseksi. Se on ollut maailman paras imetystuoli. Vanhin tyttönen nukahti aina iltaisin käsivarsilleni juuri tässä keinussa... Värin valinta oli oma lukunsa. Alunperin ajattelin maalata sen jollakin punasävyllä, mutta sitten löysin tämän siniharmaan perinnevärin Rovaniemen Alaruokasen pirtin eteisestä ja ihastuin siihen välittömästi. Maali on puolihimmeää Helmeä, alla Sadoluxin tartuntapohjamaali ja kevyt hionta hiekkapaperilla esivalmisteluna. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen.

Toinen kesätyö oli vanhan pikkupöydän kunnostaminen ja ulkoeteisen paneelien maalaus. Pöytäkin on ollut vuosien varrella vaikka minkä värinen, tätä ennen tummanruskea ja sitä ennen valkoinen. Hioin osat pariin kertaan ja maalina on puolihimmeä Empire, väri Vaniljakastike kuten edellisen postauksen pikkutuolissakin. Tykkään aivan mahdottomasti tästä sävystä, joka ei kuvassa välttämättä näy. Se ei ole yhtään sinertävä, vaan todella kauniin kermaisen täyteläinen. Paneelien sininen sävy puolestaan on sama kuin keinutuolissakin, maalina Remppamaali. Paneelien yläosa on valkeaksi maalattua lastulevyä. Koko eteinen ryhdistäytyi välittömästi maalauksen jälkeen uskomattoman kauniiksi ja nyt ongelmana on vain se, että en halua sinne yhtään kumisaapasta, lenkkaria, suksiparia, kävelysauvaa tai koiran tassupyyhkeitä. Mutta minne ne sitten laitetaan?

Kyllä ihminen voi olla pienestä onnellinen. Sain viimein pelastettua tyttöjen ylioppilasruusut vintiltä, jossa ne ovat muutaman vuoden varisseet ja joihin olen aina lyönyt pääni ohimennessäni. Niistä tuli oikein kaunis asetelma vitriinikaapin ylähyllylle.

Taattua kesälukemista, jos meinaavat ideat loppua kesken:). Olen huomannut, että entistä parempi mieli tulee siitä, kun rahaa kunnostamiseen kuluu mahdollisimman vähän. Ja näissä kirjoissa on siihen runsaasti vinkkejä.

Pikku tuoli

Tämä pikkuinen yli neljäkymmentävuotias puutuoli on palvellut kodissamme jo monta vuotta milloin missäkin tehtävässä, mutta viimeiset kymmenen vuotta se on lojunut unohdettuna vanhan navetan nurkissa. Mies on väkertänyt sen pikkupoikana koulussa. Jokaiseen kesälomaani on aina kuulunut pienempi tai isompi maalausurakka ja nyt tämä tuoli saa uuden päällisen puolihimmeästä Empirestä. Värinä on Sadolinin Vaniljakastike Valkoinen maailma- värikartasta. Tuoli oli maalattu vuosien mittaan punaisella, tummanvihreällä, sinisellä ja valkoisella. Vaikka "vanhan" näköiset kalusteet ovatkin nyt kovasti muodikkaita, halusin tälle puhtaan maalipinnan. Tuoli itse on jo niin kulunut ja kuhmuilla, ettei iästä voi erehtyä. Kaunis kuin mikä! Tästä eteenpäin yletyn keittiön hyllyjen yläriveillekin. Maalausurakka jatkuu. Uuden pinnan saa myös laatikollinen pikkupöytä, sekin menneiltä vuosilta, ulkoeteinen ja pikkuveskin ovi. Niistä sitten jatkossa.

Ostin maalin alunperin jo muutama vuosi sitten. Sävy oli juuri oikea säilykepurkkien tuunaamiseen. Hioin terävät reunat ja pinnan hiekkapaperilla ja pensselöin maalin pintaan. Näillä tölkeillä on monta käyttöä (puikot, kynät, puiset keittiövälineet), ne ovat klassisen kauniita ja miellyttävät silmää, jotenkin niin suloista shaker-tyyliä... Ja ekologista kierrätystä parhaimmillaan.

Kotimme on miehen lapsuudenkoti ja vanhan navetan vintin kätköistä on aina löytynyt monia muistoja aikaisempien sukupolvien ajoilta. Nämä Arabian vanhat kannut ja lautaset ovat anopin aikanaan hankkimia, käytöstä poistettuja ja vintille säilöttyjä. Nuorempana sitä ei vaan aina ymmärtänyt, millaisia aarteita ne saattavat olla. Jout(u)ivat nimittäin lasten astioiksi. Ihme kyllä, jostakin käsittämättömästä tuurista ne ovat kestäneet omien tyttärieni kovakouraiset hiekkalaatikkoleikit (!), vaikkakin muutamat sarjan kahvikupit ovat aikojen saatossa rikkoutuneet ja kadonneet.. Nykypäällä ei tulisi mieleenkään antaa tällaisia aarteita lasten käsiin.

Loma Roomassa, villasukka kotona

Olipas vierähtänyt aikaa viimeisestä postauksesta. Melkein kolme kuukautta. Jotain pientä on kyllä valmistunut, mutta aika nihkeää on neulemaailmassa ollut. No, ei aina jaksa eikä ole vetoa. Pieniä ja isoja murheita on ollut, mutta eteenpäin mennään. Ihania asioita: loma jatkuu vielä kolme viikkoa, takana viikko ikuisessa kaupungissa, monta neuletyötä puikoilla, kaksoishäät tulossa perhepiirissä, kummityttö valmistuu taiteen maisteriksi, aikaiset ja kiireettömät kesäaamut kahvikupin ja lehden seurassa, marjanpoimintareissut edessä, Epun oravajahdin seuraaminen, ei aikatauluja eikä kokouksia.... Pienistä asioista on ilo revittävä!
Rooma oli meluisa, kuuma, ihmistäyteinen, herkullinen, elämys, historiallinen. Nuorempi mies ja suloinen tyttöystävänsä olivat mukana. Olen tosi ylpeä itsestäni ja näistä nuorista. Niin maalaisjuntti kuin olenkin jo ensimmäisenä iltana kävelimme Piazza Navonalta Rooman (yhdestä) parhaasta pizzeriasta Da Baffettosta majapaikkaamme läpi öisen Rooman kuin siellä ikänsä asuneet. Hyvä kartta vain mukana ja tuntui turvallisemmalta kuin Helsinki. Ei yhtään örveltäjää eikä yhtään humalaista:)

Villa Borghese toi kaivattua viileyttä Rooman kaupungin helteeseen. Yksi kauneimmista paikoista oli Tempio di Esculapio puiston keskellä veden saartamana.

Totesimme, että Pietarinkirkkoon ei kannata tulla keskipäivällä, kun kaikki muutkin (tuhannet) turistit ovat siellä. Emme jääneet jonottamaan puolen kilometrin jonoon, vaan tulimme uudestaan seuraavana aamuna kahdeksalta auringon ollessa vielä matalalla ja ihanaa: vain muutamia kymmeniä aamuvirkkuja liikkeellä. Kiipesimme vaivatta kupoliin rapiat viisisataa porrasta ja saimme ihailla aamuun heräävää Rooman kaupunkia ilman tungosta. Kirkko itsessään oli jotakin ihmeellisen kaunista, ei sitä voi sanoin kuvata.

Yövyimme erään roomalaisen pariskunnan asunnossa ja majapaikkamme sijaitsi lähellä Piazza del Popoloa. Iltaisin oli mukava istahtaa hetkeksi faarao Ramseksen obeliskin juurelle vettäsyöksevien leijonien vierelle.

Viimeisenä iltana opimme, että lungo tarkoittaa rantatietä ja tevere Tiber-jokea. Navonalta tullessa kämppäämme matka lyheni melkoisesti, kun uskalsimme kävellä tätä rantakaistaa pitkin. Harmi kun sitä ei tajunnut aikaisemmin. Ranta on mukava reitti pensaiden ja puiden suojassa ja sitä paitsi paljon miellyttävämpi auringon paistaessa kuumimmillaan. Kolmantena päivänä metro alkoi tuntua erityisen hyvältä liikkumisvälineeltä ja sitä käytimmekin melkein mennen ja tullen. Linjoja on tosin vain kaksi, mutta niilläkin pääsee jo monien nähtävyyksien lähelle.

Puikoilla on tällä kertaa Paraphernalia, ensimmäinen sukka valmistumassa. Todella kaunis malli, kiitos vain kovasti Tainalle. Lankana tällä kertaa jälleen yksi suosikkilangoistani eli Sandnesin Lanett vaaleansinisenä. Puikot kokoa 2, ehkä olisivat voineet olla piirun verran paksummat, mutta menettelee se näinkin. Tulevat todennäköisesti tyttärelle yösukiksi.


Rakkaalle kuoroystävälleni ja metsänhoitajalle, Sirkka-altolle ovat valmistuneet nämä Embossed Leaves -pitsisukat (vielä pingottamattomat) kiitoksena siitä, että hän vietti yhden illan kanssamme metsässä merkaten runsaat kaksikymmentä rauduskoivua, joista tulee oman kotitiemme koivukuja. Opin sen, että nuoren rauduskoivun erottaa hieskoivusta rungon pienten valkeahkojen nystyröiden perusteella. Ja sen, että rauduskoivu eli riippakoivu on paljon harvalukuisempi kuin hieskoivu. Ja vielä viisastuin siitäkin,että hirvet syövät erityisen mielellään juuri nuoren rauduskoivun latvat... Käytin Colinetten Jitterbugia, vaikka se onkin melkoisen pehmeää sukkalangaksi ja vaikka vannoin, etten tee siitä sukkia:) Väri oli kuitenkin niin upea, alemmassa kuvassa lähimpänä todellista sävyä, juuri sopivan vihreää metsäihmiselle..eikö vain?

Malli: Embossed Leaves Socks Nancy Bushin kirjasta Favorite Socks
Lanka: Colinette Jitterbug (väri Moss)
Puikot: Bambu 2,5 mm
Koko: naisten 38-39
Menekki: 105 g (1 vyyhti riitti juuri ja juuri)

Pitsiä ja syksyn värejä:)

Kumma juttu, kun näin kesää vasten villasukkamania vain yltyy... No nämä ovat kesäiset ainakin mallin puolesta, mutta oikeasti tosi lämpimät ja nimenomaan yösukat. Malli on kaunis ja helppo seurattava, varmaankin käytän mallia vielä uudestaan.

Malli: Waving Lace Socks kirjasta Favorite Socks
Lanka: Sandnes Lanett, 100 % merinovilla,väri 1001
Puikot: Addi 2 mm
Koko: 38-39
Menekki: 74 g

Puikoilla on lisäksi Opalin käsinvärjätystä Herbstmelodiesta Embossed Leaves Socks, mutta täytyy todeta, että kaunis pitsimalli ei oikein pääse oikeuksiinsa monivärisessä langassa. Herbstmelodiessa on kauniit värit ja yrinkin aloittaa monta mallia, perusjuttua ja ribbiä, mutta tuo lehtimalli vei kuitenkin voiton. Mutta aika sekalaiseltahan se näyttää, ei voi mittää. Koska lanka on marinoitunut jo muutaman kuukauden lipaston lankalaatikossa, mulle tuli pakkomielle neuloa siitä jotakin. Huivi olisi tosin voinut olla parempi valinta...

Rovaniemen käsityömessuilta tarttui mukaan pari Colinetten Jitterbugia, värit Moss ja Fruit Coulis. Onhan Jitterbug määräänsä (110 g/291 m) melkoisen kallista, mutta molemmat värit ovat olleet toivelistalla jo pitkään. Sukkia en ainakaan näistä veivaa, koska merino on käyttösukaksi aivan liian pehmeää. Tein aikaisemmin samaisesta langasta sukat, mutta ne kuluivat puhki muutamassa viikossa. Sammaleenväristä tulee todennäköisesti My So Called Scarf (toivottavasti lanka riittää) ja lilasta myös huivi, jonka mallista ei vielä ole tietoa.
Käsityömessujen anti oli muuten aika köykäinen, vain yksi neulelankojen myyjä. Moneen kertaan on jo pitänyt todeta, että pohjoisen messujen tarjontaa ei voi verrata etelän suurten kaupunkien vastaavaan..
Lueskelin my so called huivin ohjetta, ja tekee hieman tiukkaa ymmärtää hyvälle englannintaitajallekin. No, löytyipä juutuubista tähänkin apua..